Syksy on saapunut tännekin ja sadekausi muuttunut kuivemmaksi ja kylmemmäksi, melkein Suomen alkusyksyn tasolle. Istun yksin toimistolla, muut lähtivät mielenosoitukseen Nicaraguan suurlähetystön eteen, johon itse en ulkomaalaisena saa osallistua.
Kohteena on Nicaraguan presidentti Daniel Ortega, joka käytti tytärpuoltaan seksuaalisesti hyväksi tämän ollessa lapsi, eikä Ortega koskaan joutunut vastuuseen teoistaan. Väli-Amerikan maiden feministijärjestöt ovat osoittaneet aktiivisesti mieltään eri tapahtumissa ja Ortegan vierailuilla naapurimaissaan, ja mielenosoitukset ovat tuottaneet myös tulosta, sillä Ortegan imago on kärsinyt melkoiesti syytteistä. Ohessa Timen artikkeli, jossa mainitaan myös Hondurasin feministijärjestöt:
Aihe oli myös tapetilla Guatemalan Foro Socialissa, sillä paikalla oli mm. artikkelissa mainittujen järjestöjen henkilöitä, suurinosa Ortegan vastustajia mutta myös yksi hallituksen virkamies joka yritti puolustella Ortegan tekemisiä..
Työnkuvani alkaa pikkuhiljaa konkretisoitumaan, ja olen jo saanut oman projektinkin! Aloitan kollegani kanssa tutkimusprojektin naisten vankilassa, aiheena HIV/AIDS. Aiempi kollegani tutkimus on vuodelta 2005 ja siitä lähtien on tartuntojen määrä vankilassa noussut. Järjestömme yrittää pitää parhaansa mukaan koulutusta myös tästä aiheesta, mutta valitettavasti monille aihe on niin tabu, etteivät he edes halua tietää, ovatko taudin kantajia. Ja koska testin tekeminen on vapaaehtoinen, ei ketään voi siihen pakottaa. Tällä tavalla on kuitenkin vaikeampi kontrolloida taudin leviämistä..tulen kuitenkin kirjoittamaan tästä vielä enemmän kun pääsen syvemmälle aiheeseen. Tällä hetkellä vietän paljon aikaa netissä lukemassa vastaavia tutkimuksia ja keräämässä tietoa. Hondurasin naisvankiloista ei ole kollegojeni tutkimusta lukuunottamatta julkaistua materiaalia, joten joudumme kysymään paikallisilta HIV/AIDS järjestöiltä materiaalia henkilökohtaisesti.
Olinkin sattumalta eilen tapahtumassa, jossa tapasin sekä HIV/AIDS:in parissa työskentelevien sekä vankien oikeuksia puolustavien järjestöjen edustajia. He olivat erittäin kiinnostuneita ja kutsuivat minut jo mukaan eri tapaamisiin! Niin ja tämä kyseinen tapahtuma jossa heidät tapasin oli EU:n paikallisen delegaation järjestämä ihmisoikeusjärjestöjen konsultaatio, jossa puhuttiin Hondurasin ihmisoikeutilanteesta ja selitettiin mm. miten paikalliset järjestöt voivat hakea EU:lta apurahoja projekteihinsa. Oli mielenkiintoista päästä kuulemaan eri järjestöjä hieman feministimaailman ulkopuoleltakin..
Vankilakäynti on taas torstaina, menemme puhumaan vankilan sosiaalityöntekijän ja lääkärin kanssa tutkimuksestamme. Minulla on tällä kertaa myös hieman viemisiä, sillä perheeni äiti antoi vangeille ja heidän lapsilleen vaatteita joita ei enää tule itse käytettyä. Ja niitä ei siellä vankilassa tällä kylmällä säällä voi olla liikaa..
Lähdön fiiliksiä
17 vuotta sitten