Näytetään tekstit, joissa on tunniste naisvoimaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naisvoimaa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. tammikuuta 2009

Viimeiset 3 kuukautta..

Viimeisesta blogikirjoituksesta onkin aikaa, ja paatin ottaa itseani niskasta kiinni ja kertoa viime aikojen kuulumisia. Marraskuun jalkeen onkin tapahtunut vaikka mita, talvi on vaihtunut kesaksi, olen ollut matkoilla Perussa siskon luona ja veljen kanssa Utilalla, minut on ryostetty ja olen sairastanut 2 vatsainfektiota..ja olen edistynyt tyoprojekteissani todella paljon!

Marras-joulukuu oli melko hiljaista toissa, tapahtumista mainittakoon 25.11., kansainvalinen paiva naisten vakivaltaa vastaan. Paivan kunniaksi marssimme keskustassa ja paasin ensimmaista kertaa mukaan mielenosoitukseen.


Joulukuun alussa oli naisvankien juhla, johon kutsuttiin poliitikkoja ja valtion virkamiehia keskustelemaan vankien kanssa ihmisoikeuksista. Tapaaminen johti yhteen ilmiantoon, pariin rangaistukseen ja yleiseen halinaan, mutta eniten mieleen jaivat silti naisten onnelliset kasvot kun he lauloivat yhdessa paikalla olevan bandin soittamia lauluja!


Viikko ennen joulua olin perjantai-iltapaivalla kotimatkalla ja minut ryostettiin melko lahella kotiani. Kaksi miesta moottoripyoralla, ns. hit and run-ryosto. Tavaroiden menettaminen ei paljoa harmittanut kun on matkavakuutus kunnossa, mutta saikahdin tapahtumasta melkoisesti. Onneksi ei kuitenkaan kaynyt mitaan ja nyt sita on sitten entista varovaisempi!

Joulua vietin Perussa perheen kanssa, ja paasin nakemaan minkalainen ei-niin-vaarallinen Latinalainen Amerikka on. Ihmettelin aaneen kuinka voi puhua kadulla kannykkaan, kayttaa bussia ja KAVELLA baarista kotiin. Luksus-elamaa..Peru on todella kaunis, ja oli hienoa nahda kuinka perinteita pidetaan viela ylla. Taalla kaikki tuntuu niin (pohjois-)amerikkalaistuneen..Perusta voi kuitenkin lukea lisaa Meritan blogista. :)

Tulin pari paivaa uuden vuoden jalkeen takaisin kotiin, ehdin olla 3 paivaa toissa kun taas lahdin reissuun. Talla kertaa veljen kanssa Utilalle! Saari oli aluksi todella hammentava enka oikein tiennyt mita ajatella. Tiedattehan arsyttavat taksikuskit jotka tulevat monissa maissa asemalla huutamaan "taksi, taksi" ja vaativat etta menet juuri heidan mukaansa? Utilalla oli sama meininki, mutta vastassa oli joukko ulkomaalaisia turisteja kalastelemassa asiakkaita eri sukelluskeskuksien flyereiden kanssa. Myohemmin kuulimme etta jokaisesta uudesta asiakkaasta nuoret saavat 25 dollarin provikan ja kilpailu on siis kova..Saaren asukkaat ovat sekoitus alkuperaisasukkaista, mantereen latinoista jotka ovat tulleet saarelle toihin seka backpacker-turisteista (suurin osa eurooppalaisia) jotka ovat tulleet sukeltamaan ja (usein) jamahtaneet sinne.

Saari oli todella upea, ja vietimme rentouttavat 5 paivaa rannalla makoillen ja iltaisin baareissa kayden. Mutta Utilasta viela toinen kerta hieman lisaa, silla olen menossa sinne uudestaan paasiaisen aikaan. :)

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Hrrrr!

Syksy on saapunut tännekin ja sadekausi muuttunut kuivemmaksi ja kylmemmäksi, melkein Suomen alkusyksyn tasolle. Istun yksin toimistolla, muut lähtivät mielenosoitukseen Nicaraguan suurlähetystön eteen, johon itse en ulkomaalaisena saa osallistua.

Kohteena on Nicaraguan presidentti Daniel Ortega, joka käytti tytärpuoltaan seksuaalisesti hyväksi tämän ollessa lapsi, eikä Ortega koskaan joutunut vastuuseen teoistaan. Väli-Amerikan maiden feministijärjestöt ovat osoittaneet aktiivisesti mieltään eri tapahtumissa ja Ortegan vierailuilla naapurimaissaan, ja mielenosoitukset ovat tuottaneet myös tulosta, sillä Ortegan imago on kärsinyt melkoiesti syytteistä. Ohessa Timen artikkeli, jossa mainitaan myös Hondurasin feministijärjestöt:
Aihe oli myös tapetilla Guatemalan Foro Socialissa, sillä paikalla oli mm. artikkelissa mainittujen järjestöjen henkilöitä, suurinosa Ortegan vastustajia mutta myös yksi hallituksen virkamies joka yritti puolustella Ortegan tekemisiä..

Työnkuvani alkaa pikkuhiljaa konkretisoitumaan, ja olen jo saanut oman projektinkin! Aloitan kollegani kanssa tutkimusprojektin naisten vankilassa, aiheena HIV/AIDS. Aiempi kollegani tutkimus on vuodelta 2005 ja siitä lähtien on tartuntojen määrä vankilassa noussut. Järjestömme yrittää pitää parhaansa mukaan koulutusta myös tästä aiheesta, mutta valitettavasti monille aihe on niin tabu, etteivät he edes halua tietää, ovatko taudin kantajia. Ja koska testin tekeminen on vapaaehtoinen, ei ketään voi siihen pakottaa. Tällä tavalla on kuitenkin vaikeampi kontrolloida taudin leviämistä..tulen kuitenkin kirjoittamaan tästä vielä enemmän kun pääsen syvemmälle aiheeseen. Tällä hetkellä vietän paljon aikaa netissä lukemassa vastaavia tutkimuksia ja keräämässä tietoa. Hondurasin naisvankiloista ei ole kollegojeni tutkimusta lukuunottamatta julkaistua materiaalia, joten joudumme kysymään paikallisilta HIV/AIDS järjestöiltä materiaalia henkilökohtaisesti.

Olinkin sattumalta eilen tapahtumassa, jossa tapasin sekä HIV/AIDS:in parissa työskentelevien sekä vankien oikeuksia puolustavien järjestöjen edustajia. He olivat erittäin kiinnostuneita ja kutsuivat minut jo mukaan eri tapaamisiin! Niin ja tämä kyseinen tapahtuma jossa heidät tapasin oli EU:n paikallisen delegaation järjestämä ihmisoikeusjärjestöjen konsultaatio, jossa puhuttiin Hondurasin ihmisoikeutilanteesta ja selitettiin mm. miten paikalliset järjestöt voivat hakea EU:lta apurahoja projekteihinsa. Oli mielenkiintoista päästä kuulemaan eri järjestöjä hieman feministimaailman ulkopuoleltakin..

Vankilakäynti on taas torstaina, menemme puhumaan vankilan sosiaalityöntekijän ja lääkärin kanssa tutkimuksestamme. Minulla on tällä kertaa myös hieman viemisiä, sillä perheeni äiti antoi vangeille ja heidän lapsilleen vaatteita joita ei enää tule itse käytettyä. Ja niitä ei siellä vankilassa tällä kylmällä säällä voi olla liikaa..

tiistai 30. syyskuuta 2008

Projekti nro 3-poliittinen osallistuminen

Seksuaalivalistus-työpajan ja vankilakäynnin jälkeen pääsin viime perjantaina tutustumaan kolmanteen projektiin. Matkasimme tällä kertaa kokoukseen Nacaomeen, Tyynelle valtamerelle n. 2 tunnin päähän Tegucigalpasta. Nacaomessa on CEM-H:n toimisto, jossa on vain 2 työntekijää, mutta alueen aktiivisten ja hyvin järjestäytyneiden naisten ansiosta paljon aktiviteetteja.

Kokouksessa valmisteltiin tärkeää tapahtumaa, seudun naisten kokousta Nacaomen pormestarin kanssa, jossa he vaativat naisten oikeuksien parantamista alueellaan. Minut pyydettiin mukaan kirjoittamaan protokollaa (kyllä, espanjaksi!), joka sujuikin loppujen lopuksi ihan hyvin officen auto correctin avulla..;)

Kokous meni hyvin ja ehdin vielä rupatella toimiston tyttöjen kanssa ja sovimme, että tulen silloin tällöin käymään heidän luonaan auttamassa työpajoissa yms. Lisää matkustelua siis! :)



After the workshop on sexual education and the prison visit I assisted a third project, this time a meeting in Nacaome. The city's situated near the Pacific Ocean, about 2 hours ride from Tegucigalpa. CEM-H has there another office with only 2 employees, but thanks to the really active and well organized women in the region, they can offer a lot of activities.

Several women from different women's NGO's were gathered to prepare a very important occasion, a meeting with the city's mayor to discuss women's rights in the region. My task was to write the protocol (yes, in spanish), which actually went pretty well with the microsoft office auto correct-program..;)

The meeting went well and I had some time to talk to the local colleagues, who told me I could come sometimes to Nacaome to assist in some workshops. More traveling! :)